Pia Jardi

Kotimaa

Pelosta tuli Sipilän hallituksen ”arvopohja”

Kukaan hallituspuolueiden kansanedustajista ei lopulta äänestänyt ulkoministeri Timo Soinin (sin) epäluottamuksen puolesta tai edes tyhjää (katso äänesys puolueittain täältä). Pelko siitä, että yksikin ääni olisi kaatanut hallituksen, oli liian kova.

Soini ja naisen ruumis

Tunnen perheenäidin, jonka parikymppisellä pojalla on melkoinen murhe. Poika vietti Tinder-illan tytön kanssa, joka sanoi huolehtivansa ehkäisystä. Hyvä, sanoi poika, en halua lapsia enkä ole missään nimessä valmis isäksi. Yllättäen tyttö ilmoitti myöhemmin olevansa raskaana ja haluavansa pitää lapsen, ja pojan ”pitää kantaa vastuunsa”. 

Timo Soinin valikoiva usko

Kaikki tietävät Timo Soinin aborttikannanotot, joiden pohjalta äänestetään ministerin luottamuksesta huomenna eduskunnassa. Ne ovat kiistatta linjassa katolisen kirkon opin kanssa, mutta vastaavalla tavalla yhtä kiistatta ristiriidassa Suomen pitkäaikaisen ulkopoliittisen linjan kanssa. Soini on perustellut kannanottojaan mielipiteen- ja uskonnonvapaudella, johon hänellä on oikeus kaikkien muiden ihmisten tapaan. Pitää ollakin.

Timo Soinin epäluottamusäänestys — edustaja Terho jälleen hakoteillä

Kansanedustaja Sampo Terho (sin.) oli valitettavasti jättänyt ulkoministeri Timo Soinin  (sin.) epäuottamusäänestystä käsittelevässä blogikirjoituksessaan kommentointimahdollisuuden piiloon, luoja tietää miksi. Näinpä joudun kommentoimaan oman blogitekstin välityksellä.

Sanat ovat halpoja, ainoastaan teot merkitsevät

SDP, Vasemmisto, Vihreät ja RKP ovat tänään esittäneet virallisesti epäluottamuslausetta ulkoministeri Soinille. Soinin toiminta ja kommentit aborttikysymykseen liittyen ovat olleet omiaan hämmentämään kuvaa Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Tähän Suomen linjaan on olennaisesti kuulunut naisten ja tyttöjen tasa-arvon tukeminen ja mm. seksuaaliterveyden edistäminen.

Näkökulmia energiatulevaisuudesta

Vaurastumisen ja väestönkasvun seurauksena maailman energiankulutus tulee jatkamaan kasvuaan. Fossiilisten polttoaineiden aiheuttamista ilmastopäästöistä pitää päästä pikimmiten eroon. Mistä saamme jatkossa energiaa hyvinvointimme ylläpitämiseksi?

Energiavarannot voidaan jakaa kahteen ryhmään: uusiutuviin ja uusiutumattomiin. Kuvassa 1 nämä esitetään suhteutettuna maailman energiantarpeeseen. Huomattakoon, että uusiutumattomien energialähteiden - maakaasu, öljy, uraani ja kivihiili - osalta kuva esittää kokonaisvarantoa, uusiutuvien osalta vuosittain uusiutuvaa varantoa.

Onnea Sari ja Li

Kansalainen nauttii kansalaisluottamusta, mutta puoluejohtajien kyvyt mitataan uskottavuudella. Olen salaa ihaillut Li Anderssonin kykyä keskustella, väitellä ja artikuloida asioita, kertoa lyhyesti oma ja puolueensa näkemys sujuvasti nikottelematta.

Sari Essayah on ollut suosikkini jo paljon pidempään ja kun häenstä nostettiin Päivi Räsäsen manttelin perijä on Sari säilyttänyt rehellisyytensä kansan silmissä.

Tämä käy ilmi gallupista jonka voit katsoa tästä.

Hillotolpan väärä merkitys

Timo Soini on mestari käyttämään suomen kielen moninaisuutta politiikan retoriikassa. Hillotolppa on yksi hänen yleiseen tietoisuuteen nostamista käsitteistä. Se on hevosmiesten ravislangia ja tarkoittaa tolppaa raviradan maaliviivalla olevaa paalua eli kohtaa, jossa voitot ratkaistaan. Kyseessä on siis positiivinen paikka.

Voiko raiskatuksi joutumisen estää olemalla tarpeeksi varovainen?

Saako ja pitäisikö naisia varoittaa toikkaroimasta minihameessa kännissä kadulla öisin, jos he eivät halua tulla raiskatuiksi?

Vihrein vaihtoehto

Vihrein vaihtoehto Turusta saapui tänään Helsinkiin tunnin myöhässä, pääradan R:t puoli tuntia. Teknisiä vikoja. Ihmettelen paljonko yhteiskunnalle maksaa (kymmenien) tuhansien ihmisten seisottaminen junissa aamusta iltaan. Kiky -säästöt hupenevat muutamassa viikossa. Mutta VR:n ja Ratahallinnon ei tarvitse tehdä menetyksistä mitään kustannus-hyötyanalyysiä, saati sitten verrata raideliikenteen ja maantieliikenteen kustannuksia ja hyötyjä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä