Pia Jardi

Kaikki blogit puheenaiheesta Rahoitus

Ylivertainen koulutuksemme?

Mikäli oppositiota on uskominen, niin hallituksen koulutusleikkaukset ja erityisesti korkeakoulutuksen leikkaukset ovat Suomelle pahinta ikinä ja suurin onnettomuus sitten jatkosodan. Yhtään euroa ei voisi koulutuksesta ottaa, tai tie kadotukseen ja Kreikan tielle on selviö. Ainoa pienen kansankuntamme pääoma on hyvä ja kansainvälisesti ylivertainen koulutus - niin väitetään.

SOTE-UUDITUKSEN JA RAHOITUKSEN HALLITUS RATKAISI OIKEIN

SOTE-UUDITUKSEN  JA RAHOITUKSEN HALLITUS RATKAISI OIKEIN

 

Ei lisärahaa maahanmuuttajalukioille

Helsingin Uutiset kertoi 02.03.2016: "Helsingin lukiot saavat jatkossa enemmän rahaa, mikäli niissä on paljon maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita tai mikäli opiskelijoiden päättötodistuksen keskiarvo on alhainen. Samantyyppinen käytäntö määrärahojen suhteen on käytössä myös Helsingin peruskouluissa. Sitä kutsutaan positiivisen diskriminaation määrärahaksi."

 

Sote-sopu vai hengähdystauko?

Hallitus on hehkuttanut viikonloppununa syntynyttä "sote-sopua". Nyt kun sopua on hiukan hallituksen toimesta avattu, näyttää siltä, ettei kukaan tiedä, mistä on sovittu? Sopimuksen mukaan itsehallintoalueita tulee 18 ja sote-alueita 15. Sitä, miten tämä asia hallinnoidaan, on täysin auki. Päivystäviä täydenpalvelun sairaaloita tulee 12. Sen seurauksena keskussairaalat käyvät nyt taistoa siitä, mitkä nämä sairaalat ovat, ja mistä sairaaloista tulee suppeamman palvelun päivystäviä sairaaloita.

Leikittäiskö markkinataloutta?

Nyt, kun turvapaikanhakijoiden motiiveiksi on paljastunut yksinkertaisesti raha, niin voisimme heille opettaa ihan suoraan markkinataloutta. Osalle heistä rikolliset ihmissalakuljettajat ovat kirkkain silmin valehdelleet Suomen oloista ja käytännöistä. Mutta eipä toistuvista – ja mielestäni ihan aiheellisista – kansalaisten kannanotoista tähän rikollispuuhaan olla päättäjien tasolta juuri puututtu. Joitakin yksittäisiä salakuljettajia on saatu haaviin.

Aloituspaikkamäärät kassakoneella kohdalleen

Kun itse aloitin opiskelut TKK:lla vuonna 2002, ei minulla ollut aavistustakaan siitä mitä haluan työkseni tehdä, mutta koska pääsykokeet olivat matematiikkaa ja fysiikkaa, johon minulla oli vahvat perustiedot, niin totesin että mennään sieltä mistä aita on matalin.

Valmistuin viime hetkellä tammikuussa 2009 ja pääsin erään teollisuusyrityksen traineeohjelmassa vakituiseen työelämään kiinni. Siihen saakka olin elättänyt itseni milloin milläkin, mm. peruskoulua sijaistamalla, satunnaisia käännöstöitä tekemällä, sekä korttia pelaamalla.

VENÄJÄN VELALLA SUOMESTA EPÄONNISTUNEIDEN YDINVOIMALAHANKKEIDEN ULKOMUSEO?

 

VENÄJÄN VELALLA SUOMESTA EPÄONNISTUNEIDEN YDINVOIMALAHANKKEIDEN ULKOMUSEO?

 

SUOMALAINEN RIITTÄVÄ OMISTAJUUS VIELÄ KYSEENALAISTA

Fennovoiman ydinvoimalaitoksen omistajista kaksikolmasosaa on laskettu ”kotimaisiksi” omistajiksi, mutta mukaan on laskettu esim. Kestra ja Kuopion Energia, jotka ovat ilmoittaneet irtautuvansa hankkeesta. Kolmasosan Fennovoimasta omistaa Rosatom, eli Venäjän valtio.

RAHOITUS VENÄLÄISELLÄ VELKARAHALLA

Sijoittaisitko koulutukseesi lukukausimaksujen kautta?

 Nuorille lähellä sydäntä on opinnot, valmiudet työelämään. Ne ovat monille helppo aihepiiri, josta aloittaa poliittinen ajattelu. Enkä itse ole poikkeus, siksi aloitan blogini tällä aiheella. Tällä kertaa aiheeni on lukukausimaksut. Tästä kysymyksestä on keskusteltu viime aikoina vilkkaasti, ulkomailta tulevien osalta. Ja mielestäni tärkeintä olisi muistaa, että ilmaista koulutusta ei ole olemassakaan, mutta kysymys on vain siitä että kuka kustantaa.

Tiestön korjausvelan rahoitus

Hankalan talven jälkeen näemme tiestön huonon kunnon. Sitä on useissa mielipidekirjoituksissa päivitelty. Minulla on hyviä uutisia: väylästön korjausvelkaa pohtineessa parlamentaarisessa työryhmässä yksimielinen suosituksemme oli, että määrärahoja lisätään 150 miljoonalla eurolla ja tehdään päälle 50 miljoonan euron inflaatiokorotus. Lisäksi vuoden 2018 jälkeen uusista hankkeista siirretään 50 miljoonaa euroa ”pieniin” hankkeisiin, kuten yli- ja alikulkukäytäviin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä