*

Pia Jardi

Kaikki blogit puheenaiheesta Demareiden tulevaisuus

Demareiden höttöpuhetta kyselytunnilla

Jälleen tänään eduskunnassa sai taas kuulla sellaista tuubaa että oksat pois ja nimenomaan kuultuna oppositiosta kansanedustaja Antti Rinteen (sdp) kysymänä valtionvarainministeri Orpolta "miksi hallitus leikkasi julkisen alan työntekijöiden lomarahaa?" (jokseenkin noilla sanoilla) 

Ylen, SAK:n ja SDP:n päivän fiasko

Yle on hehkuttanut ja masinoinut viikon ajan ihmisiä päivän mielenilmaukseen ja lakkoon. Ei tullut suurta yleislakkoa kaikesta Ylen mainostuksesta ja yllytyksestä huolimatta. Nyt jo näkee päivän Ylen erikoisohjelmastakin tulevan flopin. Vaikka vielä nyt aamupäivällä yrittävät esittää laajoja kansanjoukkoja mukaansa vetäneitä tapahtumia mukamas olevan nyt menossa. Keskustelua kyllä riittää. Ylen yksittäisen ammattiryhmän, kätilöiden, mukaan vetäminen valtakunnan tason talouden pelastamisen vastustamiseen on jo aika härskiä poliittista kannanottoa.

Miksi demareita tarvitaan?

Vastauksena ei voi olla se, ettei demareita tarvita ,vaan että miksi tarvitaan. Miksi kysyn sellaista? Suomen historiaa jonkun verran lukeneena olen oppinut demareiden historiallisista vaalivoitoista, vastoinkäymisistä ja yhteistyökyvystä muiden puolueiden kanssa. Ilman demareita tuskin Suomi olisi koskaan kehittynyt agraariyhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi, jossa kaikilla lapsilla on ollut yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja edetä työelämässä kotitaustasta riippumatta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä